keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Askartelua.

Kultasepältä kävin viikko sitten kysymässä hintaa tuolle safiiri sormukselle ja lupasi soittaa muutaman päivän sisällä, eipä ole vielä soittanut, tarvinnee varmaan mennä käymään siellä vielä uudestaan.

Niin askartelua, kävin eilen ostamassa 40 kpl A3 ruskeaa kartonkia ja aloin askarrella hääkarkki rasioita. Niissä on ihan kauhea homma. Piirsin ja leikkasin kahdeksan rasiaa ja kantta, taittelin yhden rasian valmiiksi ja aikaa oli mennyt tunti. Huoh. Onneksi äiti on luvannut auttaa taittelussa kunhan vain vien niitä hänelle valmiiksi leikattuna. Nyt on kolme rasiaa taiteltuna enää 110 jäljellä :D Minulla on onneksi hyvin aikaa kun sulho on iltavuorossa, kun ei ole oikeastaan muutakaan tekemistä, meillä vaan pyörii kaksi vuotias tuholainen joka tykkää hirveästi näistä rasioista ja yrittää varastaa niitä, myös piirtäminen on hänestä kivaa ja tuhosikin eilen yhden kartongin piirtämällä sen täyteen tussilla.


 Toisiin ajatuksiin olen tullut rasioiden nauhan kanssa (hyviä ideoita otetaan vastaan) olen nyt jo ihan kyllästynyt askarteluun ja haluan päästä mahdollisimman helpolla, joten vaikka alunperin suunnittelemani nauha juttu oli hieno niin tuleekin jotain yksinkertaisempaa, ehkä vain kerran ympäri leveä valkoinen nauha? tai joku rusetti? tai???? ja entäs kun tarvitsisi saada meidän nimet (nimikirjaimetkin riittää) siihen rasiaan tai nauhaan jotenkin? niin ja päivämäärä? onko ideoita? Ne nimikoidut nauhat on varmaan aika kalliita, tietääkö joku mitä maksaa vaikka leiman teettäminen? Jos siihen rasian kanteen vaan laittaisi leiman, se jäisi kyllä piiloon nauhan alle mutta mahtaako tollanen leima pysyä satiininauhassa? nauha tulee kyllä varmaan olemaan valkoinen, että näkyy kyllä varmaan mutta leviääkö se siitä pois?

Ai nii, jos joku tietää mistä sais vaaleanpunaista helmiäishohtosta kartonkia ni saa vihjasta :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Häämessut 2011

Sulhon kanssa matkustettiin lauantaina helsinkiin Wanhan sataman häämessuille, mitään konkreettista messuilta ei käteen jäänyt mutta saatiin kyllä uutta potkua hääsuunnittelulle :) Hiukan pettymus messut olivat niiltä osin mitä sieltä hakemaan lähdimme, koristelu- ja kattausmalleja ja ehdotuksia oli hyvin vähän, kukkia/kimppuja myös vähän, uusia ideoita ei oikeastaan ollenkaan. Mutta onneksi meillä on suunnittelu jo hyvällä mallilla ja ideoitakin on joten ei jäädä suremaan :)

Sulhokin sai messuilla "hyviä ideoita" koristeluun ja somistukseen :D  Meidän ideat ei aina ihan kohtaa mutta ehkä niitä sulhonkin ideoita voisi hiukan työstää jotta saadaan ne sopimaan :) Sulho löysi esimerkiksi mielestään loistavan idean menu-korttiin: Sininen pullo jossa oli menu etikettinä, kaulassa roikkui pelastusrengas ja päällä oli kynttilä, hmmm mietitäänpä, ei. Kun maintsin ettei taida oikein sopia teemaan niin...no katsotaan vaikka jos kirkkaat pullot ja vettä niihin ja menut etiketeiks,hmm täytyy miettiä.

Ja sitten siihen aiheeseen mitä sieltä messuilta oikein sitten löytyi :) SORMUKSIA! Kaksi sormusta löytyi, molemmat ovat upeita, ihania, niin munlaisia ja liian kalliita. Oon nyt kaksi yötä ja yhden päivän koittanut pyöritellä päässäni meidän budjettia että saisin jommankumman noista sormuksista, mutta huonolta näyttää, en oikein tiedä että mistä sitä sitten pihistäisi, meillä on ollut budjettina sormuksiin 2000e aivan täysin maksimissaan 3000e mutta noi molemmat sormukset maksaa reilu 3000e ja sitten vielä sulhasen sormus...Jep mutta ne sormukset :

FABERART
valkokultainen runko, 10 timanttia ja vaaleanpunainen safiiri
(kuvassa oleva on muuten samanlainen mutta messuilla olevassa timantit ja safiiri olivat kantikkaita)

 TARKKANEN - TUNTEIDEN VUORI



Minulle tulisi kaksiosaisena (kuvassa kolmeosainen, eli minulta jäisi tuo ylempi rivisormus pois) kaksivärisenä? yksivärisenä? Upeita kummatkin.

Se on vaan niin kamalaa kun näihin on rakastunut niin en minä osaa enää muita katsella sillai kunnolla, kaikki on huonoja :D Taidan käydä vielä tänään kultajousessa kokeilemassa tota tarkkasen sormusta :D

tiistai 11. tammikuuta 2011

2011.

Vihdoin, vuosi 2011, me mennään tänä vuonna naimisiin!! Jippii :D Hää suunnitelmat seisoo, en tiedä mitä tekisin, mistä lähtisin liikkeelle. Tiedän vaan että paljon olisi tehtävää ja keväällä oon kusessa kun kaikki hommat kerääntyy.

Lauantaina lähdetään sulhon kanssa häämessuille Helsingin Wanhaan satamaan. Sieltä toivon saavani ideoita ja inspiraatiota taas aloittaa suunnittelua ja pikkuhiljaa jo tarvitsisi päästä tekoihin (hankintoihin) Ja lopullisiin päätöksiin. Meillä on siis hankittuna puvut, timantteja koristeluun ja minulle asusteita esim. rannerengas, laukku ja kengät, Käytettynä olen varannut maljakoita ja kristallikoristeita mutta ne saan vasta keväällä. Kaikki muu on suunnittelu asteella ja päässäni vain pyörii kylläeikylläeikylläei....Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :) Jotenkin vasta ihan äskettäin tajusin, että kun tavaraa sitten aletaan ostamaan, niin se rahan meno on ihan suunnatonta! Olen kyllä omassa pikku kuplassani kirjoitellut budjetteja (tiedä sitten kuinka pitäviä ovat) mutta en ole ajatellut että niitä rahoja oikeasti johonkin käytetään :D Tyhmä minä. Olisi ehkä ollut järkevää tehdä hankintoja pikkuhijaa ettei kulutettava rahamäärä tuntuisi niin isolta (useat fiksut ihmisit toimivat juuri näin) mutta me saammekin suurimman osan häihin käytettävistä rahoistakin vasta keväällä joten täytyy nyt toimia näin :) (voi kamala, musta tulee näitten häiden jälkeen varmaan pihi)

Niin sinne messuille, siellä olisi tarkoitus katsella sormuksia molemmille, sulholle hommataan myös uusi sormus, kun silloin aikoinaan ( viisi vuotta sitten) kun menimme kihloihin, ostimme ihan tavalliset valkokultaiset puolipyöreät kihlat, niin kyllähän sitä jo vaihtelua kaipaakin :) Minulla olisi haaveena yksi kivinen

Kuva täältä


Mutta emme ole vielä käyneet edes katselemassa sormuksia, joten voi olla että haluankin jonkun ihan toisen laisen :)
Sitten olisi tarkoitus katsella (ja ostaakin jos vain löytyy) hiuskoriste tarjontaa sillä hiukseni ovat nyt lyhyet! :) Olen selaillut netti sivuja ja tuntuu ainakin siltä että suomessa olisi aika huono tarjonta isoista ja näyttävistä hiuskoruista.
Sitten vain keräillään ideoita ja fiilistä :)

Messujen jälkeen olisi tarkoitus käydä vielä stockalta hakemassa muutama casa jäätelökulho, jollaisia olen varannut käytettynä (saan ne vasta toukokuussa) jotta päästään floristin kanssa kokeilemaan erilaisia kukka-asetelmia :) Jippii!!