torstai 31. maaliskuuta 2011

Vihdoin se on täällä!

Pientä hiljaisuutta ollut viimeaikoina, mutta hää järjestelyt etenevät mukavasti :)
Viime viikolla posti toi jotain ihanaa, olin odottanut sitä jo monta viikkoa ja vihdoin se on täällä!


Kanadasta asti paketti tuli ja sen sisältö oli ihanin hiuskoriste mitä voin kuvitella <3

Näillä näkymin siis kirkkoon tulee myös tuo huntu osa, mutta otan sen sitten pois. Koriste ei pääse oikeuksiinsa pöydällä otetuista kuvista, viimeistään sitten koekampauksen yhteydessä saan siitä kunnon kuvia :)
Se on niin kaunis <3

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kutsukortit.

Meidän piti tilata kutsukorttimme Now & Forever nettikaupasta. Mallikin oli jo päätetty valmiiksi ja se oli tämä:
Glamour, espresso  
Mutta, mutta. Päätimme askarrella ne sittenkin itse. Säästetään :)

(tuo alin kortti oikealla on leikattu saksilla ja siksi ihan vino ja huono, älkää välittäkö siitä)
En osaa yhtään päättää/keksiä miten koristelisin tuota tyhjäksi jäävää alaosaa, mitään ihmeellistä en edes osaa tehdä :D Luulen että laitan vain tyon yhden timantin kuten on tuossa päälimmäisessä kortissa, tarpeeksi yksin kertainen :)

Tekstinä meillä on kutsuissa tällainen ihan perus

M&N

Meillä on ilo kutsua 
Teidät häihimme
Rauman Pyhän Ristin Kirkkoon
Lauantaina 13. elokuuta 2011
klo 15.45
sekä sen jälkeen
viettämään hääjuhlaa kanssamme
Kollan kalliopirtille

Sulhanen & Morsian

Vastausta pyydetään
17.7.2011 menessä
Sulhanen 050-1234567
Morsian 040-1234567

Saahan toiveemme näin kutsussa kulkea,
lahjan voi pieneen kuoreen sulkea.

Toi vp.aika tuotti päänvaivaa kerrakseen, kuinka aikaisin vastauksen voi pyytää?? Haluaisin kuitenkin itsellenikin aikaa vielä tehdä lopullisia järjestelyjä, istumajärjestystä ym. mutta onko neljä viikkoa ennen liian aikaisin? Kuinka monta viikkoa ennen te meinaatte pyytää ilmottautumisen?
 

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Puku vilautus!

Eilen äitini kanssa sovitettiin hääpukuani ja katsottiin paljonko pitää lyhentää ja pitääkö muita korjailuja tehdä. 

Puku oli aivan yhtä ihana kuin silloin kun ostin sen ja nyt jopa ihanampi <3

(kuva poistettu)

(äitini on aika huono kuvaaja)

Asusteet (kengät, laukku, rannekoru)
Kuva: Noora

En ole vielä varma tuleeko mitään kaulakorua, puvussa kuitenkin tuo rinnus on hyvin koristeellinen nii luulen etten laita kaulaan korua lainkaan. Onko ihan hölmö ajatus? Päähänkin kuin tulee "iso" koriste. Hmm, en tiedä.

PS. sormus on päätetty ja mahdollisesti vilautan sitä kunhan joskus sen saan ;)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Juomia.

Huoh, mua alkoi jo ahdistaa kun en ole saanut häitä varten aikaiseksi mitään viime aikoina. No nyt sain jotain :) En saanut viimeyönä kunnolla nukutuksi kun häästrssi painoi jo päälle :( ja häihin on vielä 5 kuukautta :D olen hermoraunio ennen kuin pääsen edes alttarille. No mikäpä muu tässä vaiheessa stressaisi kuin raha, raha, raha. Rahaa on mutta riittääkö se, missä voisi vielä säästää? Tarviseeko vielä jossain säästää?

kuva: google kuvahaku
No sain aikaiseksi tehtyä juoma listaa. Juomat haetaan virosta, ja juu kyllä olen laskenut että vaikka matkoihin menee rahaa niin silti on kannattavampaa hakea juomat virosta kuin ostaa täältä koto suomesta. Me tarjoamme vieraillemme kaikki juomat (toki saa tuoda omiakin mutta ei tarvitse) Valitsimme hääpaikkammekin sen mukaan että saamme tuoda omat juomat. Olemme budjetoineet alkoholijuomiin 550e ja tarkkojen laskujen jälkeen olen summassa 532,96€ Jippii!! Nämä ovat tietysti suuntaa antavia summia koska tarkkaan ei olla vielä päätetty mitä juomia ostetaan (tarkoitan siis että on päätetty että valkoviiniä näin ja näin paljon (litraa) ja max näin paljon saa maksaa(euroa/litra), mutta että mitä valkoviiniä, on vielä päättämättä).

Näitä meillä tarjoillaan

Alkumalja: Kuohuviini

Ruokajuoma: Puna-ja valkoviini

Kahvi avec: Sulho haluaisi konjakkia ja minä kermalikööriä

Illaksi on sitten tarjolla siideriä, lonkeroa, olutta ja boolia

Ihanaa kun on vihdoin saanut jotain aikaiseksi :)

booliaboolia

Strawberry Fields (n. 13%, n. 93 annosta)
5 x 0,75 l valkoviiniä
3 x 0,5 l vodkaa
3 x 0,35 l mansikkalikööriä
2 x 1,5 l spriteä
jäitä
Koristeet: mansikoita ja sitruunamelissanlehtiä

Minustä tämä olisi hyvä booli meidän häihin :) 



keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Ulkonäkö.

Palaan tuohon pöytäasetelma asiaan kunhan saan vielä malliasetelman siitä mihin nyt päädyimme ja onko se sitten juuri sellainen kuin haluan :)
kuva täältä
Mutta siis otsikon aiheeseen, ulkonäköön ja siihen miltä haluan näyttää omissa häissäni. Olen laihtunut/laihduttanut/pudottanut painoani nyt siihen tavoite painoon missä minun itseni on hyvä olla. Painoni on pudonnut viime syksystä 7 kiloa ja olen erittäin tyytyväinen. Vaikka en missään vaiheessa olekaan ollut ylipainoinen enkä vieläkään siis ole alipainoinen vaan liikutaan normaalin painoindeksin 18,5 - 24,9 rajoissa. Harmittaa kun ei ole kunnollista kuvaa siitä kun olen "lihavimmillani" hiukan ennen kuin aloin odottaa poikaamme, näkisi oikein kunnolla sen eron mitä voi olla vielä normaalin painoindeksin sisällä. Muutenkaan en ole oikein ikinä välittänyt noista indekseistä vaan mielestäni jokaisen pitäisi olla sen painoinen kuin vaan on itsellä hyvä olla ja se ei ole terveydelle haitallista.

Joo no painotavoite on saavutettu ja se saavutettii vain ja ainoastaan muuttuneella ruokavaliolla. Ja vielä on liikaa löysää vyötäröllä ja reisissä nyt ainakin, muttakun minä olen niin laiska urheilemaan! Kävin eilen uimassa 1km ja päätin että nyt on oikeasti pakko alkaa tekemään jotain. Saas nähdä kuinka kauan kestää, huonolta jo näyttää kun peruin varaamani zumba-tunnin, jotta pääsen äitini kanssa kaupungille, huoh. Tarvitsisin aina jonkun kaverin mun kanssa urheilemaan, sellaisen joka oikeesti tykkäis siitä ja tartuttais muhun sitä hyvää mieltä ja patistais mua liikkumaan.
En oikein tiiä mistä tää mun urheilu vastenmielisyys johtuu, muistan jo ala-asteella vihanneeni liikunta tunteja. Äitini on himoliikkuja kai hän on jotenkin jossain varhaislapsuudessani pilannut liikunnaniloni :D
Ainoa liikuntamuoto mistä pidän on tanssi, lähes kaikenlainen ja nyt lähiaikoina (kaukana menneisyydessä)  olen käynyt Zumba-tunneilla mutta niihin on niin pitkät jonotus ajat etten jaksa varata tuntia kahta- jopa kolmea viikkoa aikaisemmin. Spinningissä olen käynyt, mutta se taitaa nyt olla turhan aerobista kun lihaskuntoa tarvitsisi saada. Bodypumpissa oon käyny mutta laiskuuttani teen liian pienillä painoilla eikä tuu edes hiki, kuntosallillakin oon käyny mutta se menee vaan juoruiluks muitten kanssa. Uimassa oon käyny ja se onkin nyt ainoa sellainen laji missä ajattelin käydä säännöllisesti, mä vaan niin inhoan kylmää vettä!!! Vesijumppaakin ajattelin kokeilla, vesijuoksu on kamalaa.

No ajattelin että jos nyt aluksi edes kaksi kertaa viikossa harrastaisi liikuntaa jollain muotoa, ja lisäisi sitten niitä kertoja tarpeen mukaan. Mutta nyt alkusi on tavoitteena EDES se kaksi kertaa viikossa.

Mitä te muut morsiot harrasttatte? Kuinka aiotte päästä asettamiinne tavoitteisiin? Vai oletteko jo?